Pages

Monday 8 May 2017

Last week

Viikot ovat kuluneet hyvin nopeaa ja kotiin paluukin jo häämöttää. Viimeisellä viikolla työt jatkui normaaliin malliin, tiistaina meillä oli vapaapäivä, jolloin kävimme vesipuistossa. Sisäänpääsymaksu oli aika hintava, mutta puistossa kului koko päivä ja siellä oli myös aurinkotuoleja, joten ei tarvinnut olla altaassa ja laskea mäkeä koko päivää. 





Tiistaina 2.5 kotimatka alkoi. Koska tähän aikaan vuodesta Fuerteventuralta on huonosti suoria lentoja Helsinkiin, jouduimme lentämään airberliinin koneella Berliiniin ja olimme siellä yhden yön lentokenttä hotellissa. Saavuimme perille klo 23 illalla, joten uni kyllä maittoi.
Seuraavana aamuna lähdimme klo 11 maissa takaisin kentälle ja matka jatkui Helsinkiin. Helsingissä vielä odotimme 5h ja lensimme iltakoneella Kajaaniin.
Kaikki lennot sujuivat hyvin ja olivat onneksi aikataulussa!

 


Suosittelemme lämpimästi kaikille lähtemään työssäoppimisjaksolle ulkomaille, kokemus oli erilainen mutta hyvin postitiivinen ja jaksolta jäi monia hyviä muistoja! 

Sunday 23 April 2017

Week 5

Lähtöön on enää 9 päivää (ei uskoisi). Aika on kulunut todella nopeasti. Molemmat odotamme jo innolla takaisin kotiin pääsyä, mutta samalla on vähän haikea mieli ajatuksesta, että kohta täältä pitää lähteä. 


Elisalla työt ovat lähteneet sujumaan jo paremmin animaattorin hommissa. Hän on ollut pitämässä edelleen päivisin lapsille miniclubia ja iltaisin mini discoa sekä muita ilta ohjelmia. Englannin kielen käyttäminen töissä ja asiakkaille jutteleminen ovat alkaneet sujua jo luontevammin.


Ninnin työt animaattorina ovat jatkuneet ja hän on päässyt pitämään enemmän aktiviteetteja/ohjelmia yksin ja myöskin Lauran kanssa. Laura on opettanut paljon uusia tyylejä ja pelejä ja ohjeistanut esim. kuinka pidetään pilates tunti. Asiakkaat ovat olleet todella mukavia ja innostuneita osallistumaan aktiviteetteihin. 


Lauantaina meillä molemmilla oli vapaapäivä niin päätimme lähteä käymään pääkaupungissa Puerto De La Rosariossa shoppailu reissulla. Matkustimme pääkaupunkiin linja-autolla. Matka kesti noin puoli tuntia ja lippu maksoi 3,40€.

Puerto De La Rosariossa suuntasimme ensimmäisenä Las Rotondas ostoskeskukseen. Ostoskeskuksessa oli 4 kerrosta ja siellä oli monenlaisia kauppoja ja ravintoloita. 

Las Rotondaksen kierrettyämme koitimme löytää kaupungin pääkatua, mikä osoittautuikin ongelmaksi, koska olimme kuvitelleet sen olevan saman tyylien kuin Corralejossa, mitä se ei tosiaan ollut. Katu oli todella lyhyt, kauppoja oli vain muutamia ja ravintoloita ei ollut, mutta kahviloita sitäkin enemmän. 

Las Rotondas


Corralejon kaupunkiin verrattuna, huomaa hyvin että Puerte De La Rosario ei ole turisteille suunnattu kaupunkin, vaikka lentokenttä siellä sijaitseekin. Varsinaista pääkatua ei ole ja parhaat ostospaikat löytyvät ostoskeskuksesta. Kahviloissa harva tarjoilija puhuu englantia. Kaupunki ei ollut myöskään ulkonäöltään mitenkään viihtyisä tai kaunis. Toisaalta, jos haluaa nähdä paremmin ihan oikeaa espanjalaista elämää kannattaa suunnata tähän kaupunkiin.



Lauantai iltana suuntasimme vielä "yksille" kulman takana sijaitsevaan baariin. Nico's Belgian Beer House oli vaihtelua tavalliseen baarin verrattuna. Baarissa oli mitä erikoisimpia oluita ja mekin maistelimme yhtä hedelmäisen makuista olutta. Baarin hinta taso on myös tavallista paikallista baaria korkeampi, mutta kyllä siellä yhdet oluet kannattaa ainakin käydä täällä ollessaan juomassa. Ja jos epäeöi, että mitä tilaisi niin kannattaa rohkeasti kysyä baarimikolta! Hän suosittelee mielellään oluita mitä kannattaa maistaa ja kertoo niistä toki lisää.





Sunnuntai päivänä kävimme jälleen keirtämässä markkinoilla El Camppanariossa. Kiipesimme myös ostoskeskuksen kellotorniin, josta oli huikeat maisemat! 

Lopun päivää vietimme rannalla aurinkoa ottaessa. Uskaltauduimme molemmat myös käymään meressä uimassa ensimmäisen kerran tälle reissulle ッ







Tuesday 18 April 2017

Week 4

Viikko 4

Elisa vaihtoi maanantaina ravintolasta animaattorin tehtäviin ja ensimmäisellä viikolla tehtävänä on ollut pitää päivisin lapsille mini clubia. Koska oli pääsiäisviikko, hotellissa oli paljon asiakkaita ja varsinkin lapsia. Alkuviikosta tehtiin lasten kanssa pääsiäiskoristeita ja koristeltiin teatteri, jossa iltaohjelmat pidetään. Loppuviikosta kerhossa on pelattu pelejä, piirretty, maalattu ja oltu yhdessä ulkoilemassa. Lapsia on mm. Briteistä, Espanjasta ja Ranskasta. Iltaohjelmina on ollut mm. bingoa, musa visaa, flamenco show, live musiikkia ja lapsille mini discoja.

Myös Ninni on tehnyt pääsiäiskoristeita töissä ja koristellut niillä hotellia. Päivisin Ninni on pitänyt altaalla cocktail gamea ja työkaveri Lauran kanssa muita aktiviteetteja esim. water poloa, ping-pongia ja dartsia ja iltaohjelmia.



Tiistaina meillä oli molemmilla vapaapäivä, joten suuntasimme Corralejon satamaan ja matkustimme laivalla naapuri saarelle Lanzarotelle päiväksi. Laivamatka Playa Blancaan kesti noin 25min ja meno-paluu liput maksoi noin 45e. Kiertelimme mm. rantakadun kauppoja ja söimme paellaa ravintolassa. Laivareissu Lanzarotelle oli kyllä mukava ja erilainen ohjelma vapaapäivälle! 









Säät ovat olleet hyvät, asteita on yli +20 ja joskus lämpötila saattaa kohota jopa +27 asteeseen!
Loppu viikko kului töiden merkeissä😊



Wednesday 12 April 2017

Weeks 2 & 3


Viikot 2 ja 3 ovat hujahtaneet ohi kovaa vauhtia. Jotenkin tuntuu, että paljoa ei ole kerinnyt tapahtua tuona aikana, mutta kun takemmin miettii, niin onhan sitä tapahtunut vaikka mitä.


Elisan työ ravintolan puolella loppuivat kolmannen viikon loppupuolella ja 10.4 hän siirtyi töihin hotellin viihdepuolelle. Ravintolan puolella työt sujuivat hyvin alkuvaiheen stressaamisen jälkeen. Hotellissa on ollut paljon asiakkaita, joten ravintolan puolella on pitänyt kiirettä.

Ninnillä työt jatkuvat edelleen hotellin viihdepuolella, mutta tällähetkellä eri ohjaajan kanssa. Uusi ohjaaja Laura on todella erinlainen mitä Micha mutta, yhteistyö on sujunut hyvin pienistä ymmärtämis vaikeuksita huolimatta, sillä Laura ei puhu kovin hyvää englantia. Ninni sai myös tehtäväkseen tehdä hotellin pääsiäiskoristeet joita hän on valmistanut parin viikon ajan.


Kävimme myös kaupunki junalla ajamassa kierroksen, mikä oli mukavaa vaihtelua pelkälle kävelylle ja samalla näimme myös vähän lisää kaupunkia. Kierros kesti 30min ja aikuisen lipun hinta oli vain 5€. 


Muutaman kerran olemme myös käyneet paikallisilla markkinoilla katsomassa heidän tarjontaansa. Kojuissa myydään paljon laukkuja, koruja, mausteita, paitoja ja ym. kotiin viemisiä.






Thursday 30 March 2017

First week




Keskiviikkona aloitimme työt viereisissä hotelleissä, jotka sijaitsevat hyvin lähellä asuntolaamme. Ninni aloitti animaattorin työtehtävissä hotel arena suitesissa yhdessä hotellin animaattori Michan kanssa. Animaattori järjestää ohjelmaa hotellin asiakkaille, esim. päivisin pilatesta ja pelejä, iltaisin bingoa, tietovisoja, kilpailuja ja muita esityksiä. Töitä siis tehdään pätkissä päivän mittaan. Animaattorina työskentely on ollut rentoa ja mukavaa, asiakkaiden viihtyvyys on tärkein asia työssä. Ninni on päässyt mm. valmistamaan espanjalaista sangriaa ja vetämään erilaisia pelejä.



Elisa aloitti hotel arena beachissa ravintolan salin puolella, työtehtäviin kuuluu aamupalalla ja lounaalla astoiden keräystä ja pöytien siivousta ja ruokailujen jälkeen siistimiset ja järjestelyt. Työ alkoi hieman stressaavasti, ravintolan henkilökunnasta harva osaa englantia, joten kaikki ohjeet tulivat espanjaksi ja informaatio oli vajaavaista. Kuitenkin työt lähtivät sujumaan paremmin muutaman työpäivän jälkeen. Mukavaa on ollut jututtaa suomalaisia asiakkaita!


Viikonloppuna oli mahtava sää, otimme aurinkoa rannalla, kävimme shoppailemassa ja syömässä ulkona ja tustustuimme kaupunkiin. Sunnuntaina läheisessä ostoskeskukssessa El Campanariossa oli markkinat, paljon myyntikojuja ja live-musiikkia.

Corralejon satamasta

Garlic Prawns, herkullinen espanjalainen alkupala!

Pääkatu 



El Campanario, ostoskeskus

Wednesday 22 March 2017

Bye Bye Finland!

Matka alkoi sunnuntaina 19.3, jolloin lensimme Kajaanista Helsinkii ja vietimme siellä yhden yön. Maanantaina matka jatkui aamuvarhaisella kohti Fuerteventuraa. Matka sujui mukavasti, mutta ensimmäinen päivä saarella alkoi stressaavasti, sillä kentällä ei ollut ketään meitä vastassa, toisin kuin meille oli kerrottu. Parin puhelun jälkeen kuitenkin löysimme linja-auton, jolla pääsimme Corralejon kaupunkiin, jossa asuntolamme sijaitsi. Meidät vastaanottavan organisaation henkilön tapasimme siellä ja saimme häneltä avaimet ja lyhyen infon asunnosta ja sen säännöistä sekä opastuksen lähialueeseen. Tämän lähdimme kauppaan ja asunnolle päästyämme söimme ja menimme aikaisin nukkumaan. 






Tiistai 21.3

Aamulla molemmilla oli parempi fiilis kunnon yöunien jälkeen. Tapasimme aamulla meidät vastaanottavan organisaation toimistossa Elisan jonka kanssa hoidimme paperityöt ja hän kertoi muille myös lyhyen infon tulevasta työssäoppimisestamme. Lisäksi hän myös vastaili muutamiin kysymyksiin mitä meillä oli. Sen jälkeen lähdimme käymään Hotel Asena Suitessa, jossa tapasimme Ninnin ohjaajan ja sovimme hänen kanssaan seuraavasta päivästä. Seuraavaksi menimme käymään Hotel Arena Beachissa, mutta valitettavasti Elisan ohjaaja oli toisessa kokouksessa, joten emme tavanneet häntä. Kävimme kuitenkin tekemässä pienen kierroksen hotellissa.
Loppupäivän vietimme pääkatua kierrellen aluetta tutkien.